Bocuse d’Or

Järvikylä mukana Bocuse d’Or Suomen joukkueen kumppanina

Haluamme tuoda suomalaista korkeatasoista ruokakulttuuria tutuksi maailmalla ja mahdollistaa menestys maailman vaativimmassa kansainvälisessä kokkikisassa Bocuse d’Or:issa. Kaudella 2022-2023 Suomea edustaa Johan Kurkela. Johanin matkassa mukana assistenttina toimii Aino Kasanen ja valmentajana Kalle Tanner. Kilpailu on kaksivuotinen. Suomen edustaja valittiin karsinnoissa syksyllä 2021.

Bocuse d’Or Euroopan kilpailu kisattiin Budapestissa 23.–24.3.2022. Johan Kurkela Bocuse d’Or -kilpailussa valmisti tiimeineen ennalta määrättyjen raaka-aineiden mukaisen kilpailuannoksen. Kilpailuun osallistuvien 19 joukkueen tehtävänä oli valmistaa kaksi huippugastronomista annosta 14 hengelle 5 tunnissa 35 minuutissa. Vain 10 parasta joukkuetta pääsee Euroopan karsintojen jälkeen kohti finaalia, joka järjestetään Ranskan Lyonissa tammikuussa 2023. Kilpailun kärkeen nousi Tanska. Toiseksi tuli isäntämaa Unkari ja kolmanneksi Norja. Suomi tuli kuudenneksi.

Seuraava steppi joukkueelle on valmistautua Lyonin finaaliin. Valmistautuminen on kokopäiväistä työtä ja annoksia hiotaan viimeiseen saakka.

Joukkueen kumppaniverkosto on vahvasti mukana kannustamassa ja tuomassa kisaa tunnetuksi Suomessa. Järvikylä on yhdessä muiden kumppaneiden kanssa näkyvillä myös Bocuse-henkisissä tapahtumissa.

Tähtikokkien Bocuse d’Or Nelosella ja Ruudussa

Haluatko kuulla lisää Bocuse d´Or kisasta ja valmistautumisesta siihen? Tähtikokkien Bocuse d’Or ohjelmassa kisassa mukana olleet Suomen tähtikokit istuvat ensimmäistä kertaa saman pöydän ääreen puhumaan ruoasta, Bocusesta sekä siitä, mitä huipulle pääsy tarkoittaa. Samaan aikaan Suomen edustusjoukkue valmistautuu tähän maailman vaativimpaan kilpailuun suunnitellen huikeita annoksia ja esillepanoja. Sarja nähtävissä nelosella ja Ruudussa.

Järvikylän tuotteet ammattikeittiöissä

Valikoimastamme löytyy myös ammattikeittiöille suunniteltuja tuotteita. Kotimaiset, tuoreet ja tasalaatuiset tuotteet auttavat maustamisessa. Katso ammatikeittiö-valikoima täältä. Jos tuotteista ei löydy mieluista, ota ihmeessä yhteyttä, niin suunnitellaan sopivat tuotteet juuri teidän tarpeisiin.

Yrttien tuotepäällikön ja ammattikokin Hennan vinkit maustamiseen

– Huomioi lajikkeiden makuerot, etenkin ammattikäytössä. Selkeimmin eron huomaa rakuunan ja voimakkaamman ranskalaisen rakuunan sekä mintun ja vahvan mintun välillä. Kannattaa rohkeasti tutustua vahvojen makujen yrtteihin.

– Kokeile erilaisia yrttejä myös juomissa. Tuttujen rosmariinin, timjamin ja vahvan mintun lisäksi spesiaalin maun juomaan antaa muun muassa salvia tai kanelibasilika.

– Käytä yrttejä myös osana kattausta. Vihreiden yrttien lisäksi syvän punaiset perilla ja punainen basilika tuovat lautaselle vaihtelua.

– Myös arkisiin ruokiin, salaattiannoksiin ja pikaruokaan saa syvyyttä yrttien makumaailmasta.

– Laajenna yrttien käyttö yrttiöljyihin, pestoihin tai yrttisuolaan. Näihin saa myös upotettua hyvin hävikkiin jääviä yrttien jämiä.

– Yrtit sopivat niin arkeen kuin juhlaankin. Kokeile rohkeasti myös uusia makuja ja yhdistelmiä. Järvikylän resepteistä löytyy kivoja vinkkejä yrttien käyttöö.

Katso reseptipankki tästä!

Yrttimaidossa haudutettuja kuhafileitä
Valkoviinikastiketta ja lehtikaali-basilika-agnolotit

Bocuse D’Or kisan innoittamana valmistimme Hätälän ja Fredmanin kanssa upean Bocuse-henkisen reseptin kaikille innokkaille kotikokeille. Reseptissä raaka-aineina Hätälän maukkaat kuhafileet ja maut täydentää Järvikylän yrtit. Valmistus onnistuu myös Fredmanin kätevässä Eko Paistopussissa.

Huippukokkien arvoisessa kalareseptissä kuhafileet kypsyvät lempeästi yrttimaidossa, ja ne tarjoillaan itsetehtyjen agnolottien eli tuorepastaraviolien kera. Näyttävän ja herkullisen kala-aterian kruunaa hienostunut valkoviinikastike. Kokeile kuhareseptiä juhlan kunniaksi tai nautiskele kiireettömästä ruuanlaitosta viikonloppuna!

Kuhafileet ja yrttimaito:
4 kpl nahattomia ja ruodottomia Hätälän kuhafileitä
7 dl rasvaista maitoa
2 tl suolaa
2 salottisipulia viipaloituna
mustapippuria myllystä
pari lastua sitruunan kuorta, vain keltainen osa (pese sitruunat huolellisesti)
muutamia varsia esimerkiksi timjamia, salviaa, oreganoa (Järvikylän Provencen yrtit)

Agnolotit eli tuorepastaraviolit:
250–270 g pastajauhoja
¼ tl suolaa
2 kananmunaa
3 kananmunan keltuaista
1 rkl oliiviöljyä
(sahramia)
Täyte:
1 ruukku Järvikylän Isoa Lehtikaalta
hienonnettuna
1 pieni (40 g) salottisipuli, hienonnettuna
2 rkl oliiviöljyä
1 murskattu valkosipulinkynsi
1/2 ruukkua tuoretta Järvikylän Basilikaa, suikaleina
(raastettua sitruunan kuorta)
20 g raastettua Parmesanjuustoa
250 g Ricotta-juustoa

Valkoviinikastike:
50 g hienonnettua salottisipulia
1 timjaminoksa
½ laakerinlehteä
1 dl kuivaa valkoviiniä
3 dl kalalientä
2 dl kuohukermaa

Valmista ensin agnolotit eli tuorepastaraviolit. Laita kaikki ainekset teholeikkuriin ja anna pyöriä, kunnes taikina on tasai­sesti sekoitettu. Siirrä taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja alusta taikinaa, kunnes se on tasaista ja pehmeää. Lisää tarvittaessa muutama tippa vettä. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa vähintään 30 minuuttia.

Voit sekoittaa taikinan myös käsin. Levitä jauhot leivinpöydälle, tee keskelle kuoppa ja lisää muut aineet. Sekoita nestemäisiin aineisiin jauhoja vähän kerrallaan. Jatka kunnes kaikki aineet ovat sekaisin ja taikina sileää.

Valmista agnolottien täyte. Kuullota sipuli öljyssä, kunnes se on kypsää. Lisää lehtikaali sekä valkosipuli ja kuullota 1 minuutti. Jäähdytä seos. Sekoita loput ainekset joukkoon. Siirrä täyte kertakäyttöiseen pursotinpussiin.

Leikkaa pastataikina neljään osaan ja kauli pastataikina pitkäksi tasaiseksi ja ohueksi levyksi. Jos käytät pastakaulintakonetta, käy koneen kaikki valssauspaksuudet läpi. Pursota rivi täytettä levyn alareunaan, voitele pitkittäin täytteen vierestä ja käännä reuna noin 5 mm täytteen yli. Leikkaa sitten taikinapyörällä pitkittäin saumakohdasta, jolloin saat suljetun “tuubin”. Purista tanko yksittäisiksi ravioleiksi peukalolla ja etusormella.

Leikkaa raviolit irti toisistaan välien kohdalta taikinapyörällä. Nosta valmiit raviolit jauhotetun keittiöpyyhkeen päälle.

Valmista kastike. Laita sipulit, timjami, laakerinlehti ja viini kastikekasariin ja keitä kokoon 1/3. Lisää liemi ja keitä kokoon. Lisää kerma ja keitä kokoon, kunnes kastike hieman sakenee. Poista timjami ja laakerinlehti. Vatkaa kylmä voi joukkoon. Mausta ja viimeistele sauvasekoittimella tai tehosekoittimella kuohkeaksi. Tarkista maku.

Kiehauta yrttimaidon ainekset. Anna liemen maustua.

Kun olet valmis tarjoamaan annokset, kiehau­ta yrttimaito ja nosta kuhafileet kasariin. Siirrä kasari pois lämmönlähteeltä ja anna kypsyä nk. jäähtyvässä liemessä. Kypsän kalan sisälämpötila on noin 42–50°C.

Voit kypsentää kuhafileet myös Fredman Eko­paistopussissa. Vähennä tällöin maidon ja suolan määrää ¼, sulje pussi huolellisesti ja nosta uunivuoan kanssa kuumaan uuniin. Pussiin muodostuva höyry kypsentää kalan lempeästi.

Keitä ravioleja suolalla maustetussa vedessä 2 minuuttia, ja nosta siivilällä liinan kautta kuumille lautasille.

Kiehauta kastike ja kuohkeuta se pikasekoittimella. Nosta kalat varovasti lastalla puhtaan keittiöliinan tai paperin kautta lautasille.

Valele kuumaa kastiketta kalojen ja pastan päälle. Koristele annos yrteillä. Tarjoa lisukkeena pieniä haudutettuja kevätvihanneksia.

image_printTulosta
2024-04-11T08:43:37+00:00Teema|

Haku

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

Uusimmat sisällöt