MasterChef Suomi 2024
”Äärimmäisen hyvänmakuinen”, totesi Henri Alén Pilvin annoksesta, jossa puhtaat maut kohtaavat toisensa yrtein höystettynä.
1 siisti kalvoton poronmaksa
2 dl lihalientä
2 kiinteää perunaa
2 dl Valion kuohukermaa
2 dl valmista kasvislientä
2 mustajuurta
n. 50 g Valion voita
Borgesin oliiviöljyä
mustapippuria
Meiran hienoa merisuolaa
pari oksaa Järvikylän timjamia
Järvikylän ruohosipulia
Koristeluun:
Samppanjavinegretti:
25 ml samppanjaetikkaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
50 ml rypsiöljyä
25 ml kevyttä oliiviöljyä
Koristeluun:
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Pese ja leikkaa perunat pitkittäin kahdeksaan lohkoon, paista hetki pannulla voin ja öljyn seoksessa. Laita perunalohkot uunivuokaan/pellille ja paista uunissa kypsiksi.
Kaada lihaliemi kattilaan, lisää pari oksaa timjamia, mustapippuria myllystä ja tarvittaessa suolaa. Keitä liemi kasaan. Lisää lopussa nokare voita ja siivilöi kastike.
Laita kerma ja kasvisliemi kattilaan kuumenemaan, mausta suolalla ja pippurilla. Kuori ja paloittele mustajuuret ja laita nesteeseen kiehumaan. Keitä juuret kypsiksi, noin 15 min. Siivilöi liemi toiseen astiaan ja laita mustajuuret blenderiin ja soseuta, lisää nestettä joukkoon tarpeen mukaan (noin 0,5 dl), jotta pyree notkistuu. Siivilöi pyree vielä hienon siivilän läpi, jotta saat mahdollisimman tasaisen pyreen.
Laita parilapannu kuumenemaan. Leikkaa maksa vinottain noin 5 mm siivuiksi, painele pinnat kuiviksi. Sivele pihvit oliiviöljyllä, lisää pintoihin suolaa ja pippuria. Paista pihvejä kuumalla parilalla molemmilta puolilta noin 2 min.
Kokoa annos: Laita lusikalla mustajuuripyreetä lautaselle ja nosta päälle perunalohkot. Nosta poron maksapihvit lohkojen viereen. Kaada kastike pieneen kannuun lautaselle. Koristele annos ruohosipulilla ja orvokeilla.