Basilika
Basilika tunnetaan italialaisen keittiön yrttinä, mutta se maustaa muidenkin välimerellisten maiden, Lähi-idän ja Aasian keittiön ruokalajeja. Maku on maukas, pehmeä ja mieto, vaikka lehtiä koskiessa ilmoille leijailee voimakas eteeristen öljyjen tuoksu.
Tuoretta basilikaa voi käyttää vaikka mihin! Se toimii muiden yrttien kaverina, on peston ykkösraaka-aine ja mitä parhain makupari tomaatille ja valkosipulille.
Tuore basilika kannattaa lisätä lämpimiin ruokiin vasta aivan kypsennyksen loppuvaiheessa.
Keitot: Lisää basilikaa silputtuna tai käytä kasvissosekeitoissa. Sopii erinomaisesti esimerkiksi tomaattipohjaisiin keittoihin.
Pastat ja pizzat: Silppua basilikaa tomaattisiin tai kermaisiin pastakastikkeisiin ja koristele annokset kokonaisilla lehdillä.
Kastikkeet: Tee pestoa tai muuta yrttikastiketta; pariksi sopii esimerkiksi minttu tai persilja. Kokeile myös mainiota tuorekastiketta sitruunan, valkosipulin ja hyvän oliiviyrtin kanssa.
Salaatit: Basilikan lehdet kuuluvat klassiseen tomaatti-mozzarellasalaattiin. Käytä muissakin salaateissa tuomaan lempeää yrttistä makua.
Jälkiruoat: Mansikka ja basilika ovat mainiot kumppanit. Yhdistä niitä esimerkiksi kakuissa, smoothiessa tai vaikkapa jäätelössä.
Säilytä basilika huoneenlämmössä valoisassa paikassa. Lämmön ja valon lisäksi basilika tarvitsee tasaista kosteutta.
Älä laita basilikaa jääkaappiin, koska kylmä tummentaa lehdet. Talviaikaan kannattaa huolehtia, että yrtti ei altistu myöskään kauppamatkan aikana kylmälle.
Basilika voi jatkaa kasvuaan edelleen kotona, kun sijoitat sen valoisalle ikkunalle. Istuta taimipotti laadukkaaseen yrttimultaan mielellään altakasteluruukkuun. Leikkaa versoja käyttöön aina seuraavaan lehtihankaan asti. Näin yrttisi voi haarautua ja tuuheutua.
Muistisäännöt:
- Lämpötilan tulee pysyä yli +8 asteessa.
- Basilika on arka vedolle, joten älä sijoita sitä liian lähelle ikkunaa varsinkaan vuoden kylmimpinä kuukausina.
- Laita basilikan taimi vesilasiin tai istuta isompaan astiaan. Kastele säännöllisesti: juuret eivät saa seistä koko ajan vedessä, mutta yrtti ei saa päästä missään vaiheessa kuivahtamaankaan.
- Basilika tarvitsee runsaasti valoa, mutta vältä paahtavaa aurinkoa. Kasvivalo tai päivänvalolamppu auttaa talviaikaa
Järvikylän Basilika on kasvatettu vehreissä kasvihuoneissa Savossa, ympäristöä ja työntekijöitä kunnioittaen. Käytämme biologista torjuntaa.
Kaikilla tuotteillamme on Hyvää Suomesta -merkki, joka kertoo tuotteen olevan kokonaan suomalainen: se on valmistettu suomalaisista raaka-aineista ja suomalaisella työllä.
Ei muoviruukkuja: Käytämme ohuita paperisia kasvatusruukkuja ja kartonkisia kuljetuslaatikoita. Lue lisää Järvikylän vastuullisuudesta.
Tuoreena ja tuuheana kauppaan: Kun tuuheutta on terhakasti ja mittaa mukavasti, vuorossa on vielä tarkistus laatukriteereidemme mukaisesti. Meiltä lähtee vain tuotteita, joista itse olisimme valmiit maksamaan.
Nopeimmillaan Järvikylän yrtit ovat kaupassa jopa 12 tunnissa ympäri Suomen. Napsi lautasellesi!
Hyödynnä basilikaa leivän päälle, täytettyihin leipiin ja salaatteihin. Käytä myös yrttipestoissa tai -kastikkeissa. Tee yrttiöljy basilikasta, oliiviöljystä ja valkosipulista: aja ainekset hienoksi monitoimikoneessa ja mausta mustapippurilla ja suolalla.
Pakastaminen: Basilikan lehdet mustuvat kylmästä. Voit kuitenkin pakastaa basilikasilpun veden tai öljyn kera jääpalamuoteissa, pestona tai yrttiöljykastikkeena.
Kuivaus: Basilikan lehtiä voi kuivata huoneenlämmössä leivinpaperille leviteltynä tai ripusta nippu alassuin kuivumaan valolta suojattuun paikkaan. Voit kuivata myös kuivurilla. Säilytä kuivattu basilika ilmatiiviissä purkissa. Kuivatun basilikan maku on erilainen kuin tuoreen.
Kierrätä juuripaakku biojätteenä ja kääre muovina.
6416046672127
HELPPO PESTOKASTIKE
Helppo ja nopea tapa tuoda tuoreutta, väriä ja runsaasti makua suosikkipizzaasi. Kannattaa kokeilla myös pastan kanssa! Pesto valmistetaan perinteisesti basilikasta, mutta testaa muitakin Järvikylän yrttejä. Esimerkiksi rucola, tilli tai persilja sopii hyvin peston raaka-aineeksi.
Monta eri basilikaa – testaa myös nämä
Kesäsin kasvatamme myös Basilikaa isossa ruukussa ja Pallobasilikaa. Katso myös Kanelibasilika ja Thaibasilika. Basilikaa saa myös leikattuna 20 g rasiassa.