Hyppää sisältöön

Pääruoat

Japanilainen yhden vuoan lohi Pak Choilla

Arkenakin ehtii nakata lohen vuokaan yhdessä Pak choin kanssa. Tämä japanihenkinen ateria on pöydässä jo puolessa tunnissa! Pak choi tuo annokseen rapeutta, soijan, inkiväärin ja limen maut täydentävät kokonaisuuden.
Valmistusaika 25 min
Annokset 4 annosta
Vaikeustaso Helppo

Ainekset

700 g lohta
1 pussi Järvikylän Pak Choita (n. 150 g)
2 dl siitakesieniä tai esimerkiksi suppilovahveroita
6 valkosipulinkynttä
½ dl soijakastiketta
½ dl miriniä tai 2 rkl fariinisokeria ja 2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl seesamöljyä
1 tl hunajaa
2 tl raastettua inkivääriä
1 punainen chili
2 limeä
seesaminsiemeniä

Tarjoiluun
Tuoretta mangoa, Järvikylän Korianteria ja villiriisiä.

Valmistus

Voit merkata työvaiheen valmiiksi klikkaamalla kyseistä riviä.

  1. Leikkaa lohifileeseen viiltoja. Nosta lohifile vuoan pohjalle.
  2. Leikkaa Pak Choit varren tyvestä irti ja asettele uunivuokaan. Laita vuoan pohjalle sienet. Murskaa valkosipulinkynnet kuorineen veitsen lattealla sivulla ja lisää vuokaan.
  3. Sekoita soijakastike, mirin, seesamöljy, hunaja ja inkivääri keskenään. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Sekoita kastikkeen joukkoon. Kaada kastike lohen ja kasvisten päälle.
  4. Leikkaa uunivuokaan mukaan limelohkot ja ripottele seesaminsiemeniä päälle.
  5. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia.
  6. Purista limeistä mehua lohen päälle. Tarjoa mangon, Korianterin ja villiriisin kanssa.