4 annosta
600 g flank steakia eli naudan kuvetta
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
oliiviöljyä
Chimichurri
1 dl oliiviöljyä
1 lime
1 valkosipulin kynsi
suolaa, mustapippuria
½ ruukkua Järvikylän Korianteria
½ ruukkua Järvikylän Persiljaa
punaista chiliä (n. 2–3 cm pala)
Valmista ensin chimichurri: Kaada oliiviöljy kulhoon ja purista mukaan limen mehu. Murskaa sekaan valkosipuli ja mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Pilko yrtit ja chili, sekoita joukkoon.
Mausta flank steak reilulla suolalla ja pippurilla, ja hiero siihen oliiviöljyä. Laita liha kuumaan grilliin ja paista pinnat kiinni niin, että pinta saa hyvän grillinvärin. Siirrä liha epäsuoralle lämmölle, eli sellaiseen osaan grillissä, johon kuumuus ei iske enää niin kovaa. Sulje kansi ja anna lihan kypsyä (sisälämpötilamittarilla 50–55 asteeseen). Kääri kypsynyt liha folioon ja anna vetäytyä 10 minuuttia.
Pilko liha ohuiksi viipaleiksi syiden vastaisesti, jotta mureus säilyy. Lusikoi päälle chimichurria ja nauti uuniperunan tai paistetun parsan kera.