Hyppää sisältöön

Pääruoat

Silakkapihvit fetatäytteellä

Silakkapihvit saavat uutta luonnetta thaibasilikalla maustetusta fetatäytteestä. Paista pihvit kauniin värisiksi ja tarjoa tillillä maustettujen uusien perunoiden kanssa.
Valmistusaika 30 min
Annokset 4 annosta
Vaikeustaso Helppo

Ainekset

100 g fetajuustoa
1 ruukku Järvikylän Thaibasilikaa
1 dl ruisjauhoja
500 g silakkafileitä
¾ tl suolaa
½ tl rouhittua valkopippuria

Paistamiseen voita ja oliiviöljyä

Valmistus

Voit merkata työvaiheen valmiiksi klikkaamalla kyseistä riviä.

  1. Murenna fetajuusto, silppua thaibasilikan lehdet päälle ja sekoita.
  2. Ripottele ohut kerros ruisjauhoja leivinpaperille tai työlaudalle. Aseta puolet silakkafileistä nahkapuoli ruisjauhoihin päin. Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Jaa feta-yrttitäyte fileille. Aseta loput silakkafileet nahkapuoli ylöspäin täytteen päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja siivilöi ohut kerros ruisjauhoja silakkapihveille.
  3. Kuumenna voi ja oliiviöljy pannussa. Paista silakkapihvit molemmilta puolilta kauniin värisiksi ja kypsiksi. Silakkapihvit ovat parhaimmillaan vastapaistettuina.
  4. Nauti tillisilpulla maustettujen uusien perunoiden tai tuoreyrteillä maustetun perunamuusin tai juuressoseen kanssa.