Hyppää sisältöön

Rosmariini

Grillaus
Grillaus
Liha
Liha
Pata- ja uuniruoat
Pata- ja uuniruoat

Rosmariini viettelee tuoksullaan ja hieman havumaisella maullaan. Tieteellisen nimen Rosmarinus officinalis ensimmäinen sana viittaa mereen ja jälkimmäinen rohdoskäyttöön. Rosmariinia kasvaakin meren läheisyydessä. Välimeren maiden ruokakulttuureissa sitä käytetään erityisesti lihalle ja kanalle.

Saatavilla ympäri vuoden

Rosmariini on mitä parhain mausteyrtti lihalle. Kovalehtisenä yrttinä sen maku säilyy myös pitkässä haudutuksessa. Yhdistä esimerkiksi timjamin, salvia ja kirvelin kanssa. Poimi maukkaat reseptit!

Liharuoat: Mausta rosmariinilla marinadeja ja pitkään haudutettavia lihapatoja. Voimakkaan makuinen yrtti on omiaan myös riistalle ja lampaalle. 

Kasvisruoat: Uunijuurekset, kuten punajuuret ja porkkanat, maistuvat mainioilta, kun lisäät uunipellille rosmariinia. Saat hurmaavaa makua myös uunissa paahdetuille perunoille ja tomaattisille ruoille. 

Marinadit: Rosmariini sopii loistavasti marinadeihin, joihin se tuo runsaasti eteerisiä öljyjä sisältävänä yrttinä havumaisuutta.

Rosmariini säilyy hyvänä jääkaapin vihanneslokerossa omassa pakkauksessaan, jolloin taimipotti pysyy kosteana ja lehdet napakkana. 

Jos yrtti nuupahtaa, voit laittaa yrttipotin vesilasiin ja lisätä pohjalle vettä, jolloin juuret imevät vettä ja kasvi virkistyy.  Älä anna juurten kuitenkaan seistä jatkuvasti vedessä, sillä rosmariini on tottunut kuiviin olosuhteisiin.

Kasvatettu vehreissä kasvihuoneissa Savossa, ympäristöä ja työntekijöitä kunnioittaen. Käytämme biologista torjuntaa.

Ei muoviruukkuja: Käytämme ohuita paperisia kasvatusruukkuja ja kartonkisia kuljetuslaatikoita. Lue lisää Järvikylän vastuullisuudesta.

Tuoreena ja tuuheana kauppaan: Kun tuuheutta on terhakasti ja mittaa mukavasti, vuorossa on vielä tarkistus laatukriteereidemme mukaisesti. Meiltä lähtee vain tuotteita, joista itse olisimme valmiit maksamaan.

Nopeimmillaan Järvikylän yrtit ovat kaupassa jopa 12 tunnissa ympäri Suomen. Napsi lautasellesi!

Pakastaminen: Pakasta oksia kokonaisina tai riivi lehdet uudelleen suljettavaan pussiin. Pakastaessa rosmariinin maku säilyy tuoreen yrtin kaltaisena. 

Kuivaus: Rosmariinin voi kuivattaa huoneenlämmössä, valolta suojaisassa paikassa. Kuivattuna maku voi olla jopa intensiivisempi, tiivistyneempi kuin tuoreella yrtillä. 

Vinkki: Laita pari rosmariinin oksaa uuttumaan löylyveteen tai sujauta saunavihtaan. Saat nauttia tuoksuvasta saunahetkestä! Runsaasti eteerisiä öljyjä sisältävä rosmariini sopii myös kylpyveteen.

Kierrätä juuripaakku biojätteenä ja kääre muovina.

6416046367009

rosmariiniperunat ja minttuaioli

Yrttiset perunat ja aioli ovat sellaisenaan hyvä pikkuruoka rentoihin illanistujaisiin. Kun seuraksi paistaa pihvin tai vaikka rivin karitsankyljyksiä, tulee kokonaisuudesta juhlava ateria.

kanan maustaminen tuoreyrteillä

Kanan maustaminen onnistuu monin tavoin, mutta parasta saat käyttämällä runsaasti tuoreita yrttejä. Esimerkiksi rosmariinikana on taivaallista, eikä vahvanmakuinen, puuvartinen yrtti hermostu pitkästäkään kypsennyksestä. Lado kanaleikkeet tai -fileet uunivuokaan ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää päälle voinokareita ja runsaasti rosmariinin oksia.