Me suomalaiset olemme yrttihullua kansaa.

Vielä vuonna 1998 Järvikylässä tuotettiin 14 000 yrttiruukkua. Vuonna 2016 niitä tuotettiin jopa 11,5 miljoonaa. Yrtit ovat juurruttaneet asemansa suomalaiskeittiöissä.

– Suomalaiset ovat todella ottaneet tuoreyrtit omakseen. Suosituimpien yrttien kymmenen kärki on pysynyt kymmenen vuotta suurin piirtein samanlaisena, mutta volyymit ovat muuttuneet valtavasti, kertoo Järvikylän toimitusjohtaja Jukka Pehkonen.

Suomalaiset arvostavat puhdasta ja terveellistä ruokaa nyt enemmän kuin koskaan. Trendi tuntuu olevan vain voimistumaan päin. Yrtit ovatkin vitamiinipitoinen ja turvallinen tapa tehdä ruuasta herkullista ja nautinnollista.

Mutta mitkä ovat suomalaisten ikivihreät yrttisuosikit? Tässä 30 vuoden kokemuksella suomalaisten suosikkiyrtit, olkaa hyvät!

1. Tilli

Raikkaan tuoksuinen, pehmeän aromaattinen ja lähes kansallisyrtin asemassa oleva tilli on yksi vanhimmista ja tutuimmista maustekasveista Suomessa.

Sitä käytetään pääasiassa kalan mausteena, rapujen kanssa sekä keitettyjen perunoiden mausteena. Voittamaton tilli on juurtunut suomalaisten sydämiin.

Lue lisää tillistä

2. Basilika

Basilika on ollut suomalaisten selkeä suosikkiyrtti jo yli kymmenen vuotta, ja se johtaa myös Järvikylän myyntitilastoja.

Viime vuonna Suomessa myytiin reilut 2,1 miljoonaa Järvikylän basilikakasvia.Määrä on miltei kolmasosa Järvikylän yrttien kokonaismyynnistä.

Lue lisää basilikasta

3. Persilja

Pettämätön persilja on perinteinen suomalaisen keittiön yleismauste. Sen maku on raikas ja makeahko. Persiljan lehdissä on runsaasti karoteenia, jossa on puolestaan A-vitamiinin esiastetta ja C-vitamiinia. Lisäksi persiljassa on paljon B-vitamiinia, rautaa, kalsiumia, fosforia ja magnesiumia. Persiljaa tulisi käyttää nimenomaan tuoreena, jotta vaikuttavat aineet tulisivat hyödyksi.

Lue lisää persiljasta

4. Korianteri

Korianterin valtavaa suosiota selitetään etenkin uusilla, suomalaiset valloittaneilla kokkaustrendeillä. Tämä suuria tunteita herättävä yrtti on todella vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten suussa.

Lue lisää korianterista

5. Ruohosipuli

Ruoholaukka eli ruohosipuli kuuluu yleisimpiin maustekasveihin Suomessa. Se sisältää runsaasti C-vitamiinia, rautaa, kalsiumia ja A-vitamiinin esiastetta karoteenia.

Ruohosipulilla sanotaan olevan hampaita, kynsiä ja hiuksia vahvistava vaikutus. Sen on myös sanottu estävän verisuonten kalkkeutumista.

Ruohosipuli sopii mausteeksi kaikkiin niihin ruokiin, joihin tarvitaan mietoa sipulin makua ja se kannattaa käyttää tuoreena.

Lue lisää ruohosipulista

6. Timjami

Timjami on taklannut tiensä suomalaisten keittiöihin ja sydämiin hurmaavalla tuoksullaan ja maullaan vuosi toisensa jälkeen. Voidaankin sanoa, että timjami on tullut lautasillemme jäädäkseen.

Lue lisää timjami

Ja loput finalistit ovat…

7. Lehtipersilja

Lehtipersiljalla suomalaiset tuunaavat kotiruokia tuoreemmaksi monipuolisesti ja sitä käytetäänkin kotikeittiön yleismausteena. Sen raikkaus sopii yhteen muun muassa mintun, sipulin, ruohosipulin ja valkosipulin kanssa. Sitä voidaan käyttää kuten tavallista persiljaa, mutta sen maku on perinteistä persiljaa vahvempi ja syvempi.

Lue lisää lehtipersiljasta

8. Minttu

Mahtavasta ja monipuolisesta mintusta on tullut suomalaiskeittiöiden vakiomauste, jonka asemaa ei trendit horjuta – päinvastoin.

Lue lisää mintusta

image_printTulosta