10 annosta 30 minuuttia

Korianteri-chilikastike

1/2 ruukkua Järvikylän Valkosipuliruohoa
1 ruukku Järvikylän Korianteria
1 punainen chili
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl suolahiutaleita
1 luomusitruunan mehu
3/4 dl oliiviöljyä

Kana

500 g broilerifileetä
1/2 ruukkua Järvikylän Valkosipuliruohoa
3 rkl juustokumina siemeniä
suolaa, rouhittua mustapippuria
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 dl öljyä
1 dl seesaminsiemeniä

Salaattiin

1 ruukku salaattia
1/2 – 1 ruukku Järvikylän Lehtikaalia
200 g kirsikkatomaatteja
2 porkkanaa
1 punasipuli
2 minikurkkua tai 1 iso
1 pkt

Silppua yrtit ja chili. Laita kaikki kastikkeen aineet blenderiin ja sekoita hyvin. Pakkaa tiiviskantiseen purkkiin ja anna maustua.

Leikkaa broilerifileet annospaloiksi ja laita kulhoon. Silppua valkosipuliruoho. Laita silppu, broileripalat, juustokumina, suola, pippuri, hunaja, öljy ja seesaminsiemenet kulhoon ja sekoita. Anna maustua.

Revi salaatti ja irrota lehtikaalin lehdet. Huuhtaise kirsikkatomaatit, kuori ja leikkaa porkkana lastuiksi. Kuori halkaistu punasipuli ja leikkaa puolikkaat ohuiksi viipaleiksi, viipaloi kurkku. Yhdistä aineet salaatiksi ja pakkaa piknik-rasiaan.

Paloittele halloumijuusto ja paista paloihin ruskea pinta.

Paista maustuneet broileripalat. Pakkaa lämpimät palat erilliseen astiaan. Voit myös jäähdyttää ne läpikotaisin ja sekoittaa kylmänä salaattiaineisiin.

Kaada kastike salaatin päälle juuri ennen syöntiä tai tarjoa se erikseen.

image_printTulosta