8–10 annosta

1 ½ kg hirvenpaistia
1 pkt (150 g) pekonia
2 sipulia
200 g sieniä
2 isoa punajuurta
25 g voita
1 tl suolaa
1 tl currya
1 tl mustapippurirouhetta
5 dl punaviiniä
3 dl lihalientä (1 liemikuutio + 3 dl vettä)
2 rkl siirappia tai hunajaa
Järvikylän Salviaa
1 ruukku Järvikylän Timjamia
1 ruukku Järvikylän Lipstikkaa

Leikkaa kalvottomaksi putsattu hirvipaisti isoiksi kuutioiksi. Pilko pekonisiivut ja esikäsittele ja paloittele kasvikset. Kuumenna pata tai pannu, ruskista pekoni, siirrä odottamaan lautaselle. Lisää pannuun voita ja ruskista lihakuutiot 3–4 erässä, mausta ne. Laita kaikki ainekset pataan. Aseta puolet ruukuista varsineen leikatuista yrteistä liha-kasvispalojen päälle. Kuumenna liemi ja hunaja tai siirappi ja kaada pataan. Pane kansi päälle ja hauduta uunissa 150 asteessa noin 2–3 tuntia.
Anna makujen tasaantua vartin verran kannen alla. Poista pinnalle olevat yrtit. Silppua loput yrttien lehdet padan pinnalle juuri ennen tarjoilua.
Tarjoa esim. crisby yrtti-juureslaatikon kanssa.

image_printTulosta